Mitä siitäkin tulisi jos joutuisit metsästämään työllesi rahoitusta useamman kerran vuodessa?

Vastaus lienee selvä: sanomistahan siitä tulisi, jos käyttäisit 1-2 kk tehokkaasta työajastasi perusansiosi metsästykseen. Tutkijoille (ja yrittäjille) tämä on arkipäivää.

Pixabay Pexels

Tohtorikoulutettavana oleminen on kiinnostavaa ja inspiroivaa. Tutkimusaiheeseen syventyminen ja sen jalostumisen seuraaminen ovat melkoinen seikkailu, joka päivä oppii uutta ja eilisen ajatukset ohjaavat huomisen oivalluksiin. Tutkimusmaailmakin on uusi tuntematon. Koko homman vaativuus koukuttaa.

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin todettava, että rahoituksen hakemiseen en ole vielä löytänyt samaa innostusta. Se on erittäin aikaavievää ja moukaroi ainakin kaltaiseni noviisin itsetuntoa ajoittain melkoisesti. Ennen kaikkea apurahahakemusten työstäminen aiheuttaa syyllisyyttä, kun aikaa menee valtavasti muuhun kuin tutkimukseen ja opintoihin.

Suomalaiset säätiöt tukevat tieteen tekemistä merkittävillä summilla vuosittain – josta he muuten ansaitsisivat selvästi nykyistä enemmän julkistakin kiitosta. Omaankin tutkimusaiheeseeni sopivia rahoittajia on kymmeniä, joten hakumahdollisuuksista ei ole pulaa.

Työtä ei kuitenkaan juurikaan pysty tehostamaan, vaan jokainen hakemus on oma uniikki työnsä. Hakuprosessit ovat kaikilla erilaiset: hakukaavakkeissa kysytään tutkimuksesta samoja asioita eri tavoilla, eri painotuksilla ja eri välineillä (sähköinen lomake, vapaamuotoinen hakemus, liite tai jopa paperilomake), pyydettävät liitteet poikkeavat toisistaan ja säätiöiden säännöt vaikuttavat hakemuksen sisältöön.

Rahoituksen saaminen on myös erittäin epävarmaa. Hakijoiden määrä on suuri – isommissa hauissa jopa 10 000 hakijaa. Hauissa, joihin olen tähän mennessä osallistunut, vain noin 5-10% hakijoista sai rahoituksen, eikä välttämättä edes hakemaansa summaa. Ansiot pitääkin rakentaa pienemmistä puroista, mikä tarkoittaa lisää hakemuksia ja mahdollisia katkoksia rahoituksessa.

Hakemusten työstämisessä on hyvätkin puolensa: jokainen hakemus pakottaa miettimään, mistä tutkimuksessa olinkaan kysymys ja mitä näkökulmia se palvelee. Hissipuhekin hioutuu siinä sivussa.

Tähän mennessä olen ollut onnekas: neljästätoista hakemuksesta neljään vastattiin myöntävästi. Työni on saanut rahoitusta tammikuusta 2021 lähtien ilman katkoksia ja viimeisin nyt myönnetty rahoitus päättyy maaliskuussa 2022.

Kiitos Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen maakuntarahasto (Anja ja Jalo Paanasen nimikkorahasto), Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Lahden Teollisuusseuran säätiö sekä Padasjoen Säästöpankkisäätiö.
💚

Nyt uusia hakemuksia vetämään. Edessä on 9 hakemuksen laatiminen, aikaa noin kolme viikkoa. Pitäkää peukkuja!

Kirjoittaja on organisaatioiden ja johtamisen kehittämisen konsultti, työympäristökehittäjä ja väitöskirjatutkija.